lauantai 7. kesäkuuta 2014

Tiedotus blogin lukijoille

Hanhisuolla 5.6.2014

Blogin lukijat ovat ihmetelleet päivityksien puutetta. Päivittämättömyys on johtunut rakenteellisesta ongelmasta. Kirjoittajia on ollut vain yksi, allekirjoittanut. Lyhyesti seuraavaa. Eevalla todettiin  Quitossa 26.2. suoritetussa sydämen rasituskokeessa vakava sydänongelma. Varjoainekuvaus paljasti, että Eevalla on ns. kolmen suonen tauti. Eli kolme sydänsuonta laaja-alaisesti tukossa, vaatii pikaisia toimenpiteitä. Diagnoosi aloitti prosessin, joka katkaisi kaiken kirjoitustyön. Alkoi nopealla aikataululla töiden järjestäminen Ecuadorissa siten, että työ ei kärsi poissaolostamme. Lisäksi sekä kodin että matkatavaroiden pakkaaminen, asioiden järjestely ja lukuisiin puhelinsoittoihin ja viesteihin vastaaminen veivät kaiken ajan. Minulle aika ennen Suomeen lentoa oli töitä vuorotta, noin 3 viikkoa.

Suomessa tulimme tyhjään kotiin ja toisenlaiset talkoot odottivat täällä. Eeva pääsi nopealla aikataululla Tampereen sydänsairaalan tutkimuksiin, mutta sitten papereihin tuli sekaannusta ja väärinkäsitystä, jonka johdosta leikkaus tehtiin vasta 7.5. Leikkaus meni hyvin, ohituksia tarvittiin kaikkiaan 4 kappaletta. Kun kaikki asiat oli saatu kuntoon, itselleni paukahti syvä väsymys, joka jatkuu edelleen. Ensi viikolla aloitetaan tutkimukset johtuuko väsymys jostain fyysisestä viasta vai onko kysymyksessä  työuupumus.

Nyt on sen verran jaloillaan, että kirjoitushommat on aloitettu. Meneillään on Viidakon kutsu -lehden teko, kiertokirjeen kirjoitus ja blogiin tulee uutta tietoa. Nyt on saatu myös blogin suhteen  parannus. Hanna Eriksson on lupautunut kirjoittamaan siihen ja työmme nykyinen keulamies, Ramiro Escola. Jumalan rakastava käsi on ohjannut kaikkea. Meille ei ole tapahtunut mitään erikoista. Aikanaan olin pitkään merellä eivätkä laivatkaan alituiseen ajaneet. Aina välillä oli telakkavaihe, jolloin pohja putsattiin ja maalattiin, koneet kunnostettiin ja tehtiin kaikki tarvittava, että taas kulkisi. Nyt meillä on telakkavaihe, jonka pituuden Jumala yksin tietää. Eevan sydän on leikattu ja lonkkaleikkaus seuraavana vuorossa, jos Jumala ei sitä paranna. Omista huoltotöistä en vielä tiedä, kun tutkimukset vasta aloitetaan. Mutta työ jatkuu. Olemme olleet yhteydessä Ecuadoriin kerran pari viikossa ja tarkoituksenamme on lähteä takaisin heti, kun siihen lupa saadaan.

Omasta ja Eevan puolesta blogin lukijoille Jumalan siunausta.

Pekka Paukkala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti